Jos jokaisessa synnytyksessä olisi mukana doula, kuinka paljon kyyneleitä ja murtuneita mieliä säästyisi?
Tämän kysymyksen valokuvaaja Eeva Anundi (s. 1982) kysyi itseltään vuonna 2012 ensimmäisen lapsensa syntymän jälkeen. Raskausaikana Anundi oli pitänyt ajatusta doulasta kiusallisena. Lasketun ajan lähestyessä hän törmäsi doulatyöstä tehtyyn tutkimustietoon ja päätti unohtaa ennakkoluulonsa. Nimittäin, tutkimusten mukaan doulan läsnäolo vähensi huomattavasti synnytyksen riskejä: imukupin ja keisarinleikkauksien todennäköisyys pieneni sekä matalien AGPAR-pisteiden vauvoja syntyi vähemmän. Myös synnytyskokemukset arvioitiin myönteisemmiksi, jos mukana oli ollut ammattidoula. Anundi synnytti molemmat lapsensa doulan ja puolisonsa tukemana.

Näistä – ja monien muiden synnyttäjien ja heidän puolisoidensa – kokemuksista syntyi LÄSNÄ – PRESENCE. Projekti kertoo tarinoita siitä, millainen vaikutus ammattitaitoisen doulan läsnäololla on synnyttäjään ja hänen puolioonsa. Valokuvissa doula näyttäytyy pilarina, johon synnyttäjä voi tukeutua, rauhallisen ilmapiirin luojana, turvana ja välillä etäisenäkin läsnäolona. Kuvissa doula ja puoliso muodostavat nykyaikaisen heimon, joka ympäröi synnyttäjää ja turvaa tämän synnytysrauhaa.

LÄSNÄ – PRESENCE on JOKESin apurahalla tuotettu kuvajournalistinen projekti, jonka tarkoitus on antaa ääni synnyttäjille, heidän toiveilleen ja kokemuksilleen inhimillisen tuen merkityksestä synnytyksessä. Se kertoo toisenlaisia tarinoita synnyttämisestä. Niissä synnyttäjä on aktiivinen päähenkilö, subjekti, joka valitsee tiensä ja doulan tiensä tukijaksi. Projektin on tarkoitus on voimaannuttaa katsojansa ja riisua doulaamiseen liittyviä stereotypioita. Hyvää synnytyskokemusta voi ja saa tavoitella, ja sen saavuttamiseen on olemassa keinoja. 

LÄSNÄ – PRESENCE liittyy läheisesti keväällä 2019 Minä myös synnyttäjänä -liikeen käynnistämään keskusteluun synnytysväkivallasta. Syy doulan palkkaamiseen on monesti väkivallan pelossa. Tarinat ikävistä kokemuksista kantautuvat ensisynnyttäjien korviin, jonka jälkeen doula halutaan suojelemaan synnytysrauhaa ja oman kehon koskemattomuutta. Doula tuo synnytysväkivallalle todistajan, silmäparin, joka on omiaan vähentämään tarpeetonta puuttumista synnytyksen kulkuun. Kaikki LÄSNÄ – PRESENCE -projektia varten kuvatut ja haastatellut synnyttäjät kokivat doulan läsnäolon luovan turvallisuudentunnetta synnytyksessä.

”Uskon, että doula voi auttaa minua rauhoittumaan ja kokemaan oloni turvalliseksi. Minua helpottaa tieto, että mukanani on joku, joka osaa tukea minua ja tarvittaessa puolustaa minun tapaani synnyttää." 
– Anette



NÄYTTELYT
Galleria Alli Kerava 5.–17.2.2019
Sanomatalo Helsinki 16.–22.9.2019

HAASTATTELUPYYNNÖT JA LISÄTIEDOT
Puh 040 748 5251
S-posti eeva@eevaanundi.com 
Lehdistökuvat linkissä https://kuvastus.kuvat.fi/kuvat/Presence/ 

ovat käytettävissä näyttelyä koskevien artikkelien kuvituksena.
Projektin nettisivut: www.projectpresence.fi

Projektissa tukena ja tietopankkina on toiminut ELL, ammattidoula ja doulakouluttaja Veera Gindonis, joka on osaamisellaan syventänyt Anundin ymmärrystä doulatyön mahdollisuuksista ja haasteista nykypäivän Suomessa. Gindonis vastaa mielellään kysymyksiin doulatyöstä. Puh. 045 322 3022, s-posti gindonisv@gmail.com